sähköinen elämä

Yhä rajallisempi on valoisa aika päivästä tähän vuodenaikaan. Ensin aamuhämärä väistyy hitaasti ja haluttomasti ja melkein jo heti iltahämärä alkaa vihjailla olevansa lähettyvillä. Joku tuolla ylhäällä voisi vähän enemmän säätää kirkkauteen volyymia, harmaudessa laahustaminen saisi jo taas riittää.

Olin tarpeeksi ajoissa tänään ja ennätin kahden tunnin metsälenkkini tehdä valoisalla. Niin valoisalla kuin mahdollista. Hieman jopa sinistä näkyi jostainkohdin hetkittäin pilvien seasta.

Mietin kävellessäni nykyajan sähköistä elämää. Varoessani kompastumista juurakoissa, ajattelin niitä lukemattomia suuntia, mihin joka päivä pitäisi säntäillä. Aika ei vain tunnu kenelläkään riittävän mihinkään huolellisesti, pelkkää juoksua käytännössä ja myös sosiaalisessa mediassa. Sähköpostit ovat räjähtää liitoksistaan, kymmenet lasten harrastuksiin ja kouluun liittyvät sivustot vaativat päivittäin kirjautumista. Instagramia, Facebookia ja ties mitä selatessa uutisten mielenkiintoisuus ei ole tärkeintä, vaan ehdottomasti tärkeintä koko ajan on nopeus. Kukaan ei jaksa eikä ehdi odotella minkään latautuvan, tai koneiden hidastelevan. Jos ei kaikki ole heti tässä, juostaan jo välillä tai samaan aikaan tekemässä kahta muuta asiaa. Junalla matkustaessa on hoidettava juoksevat asiat puhelimella tai ipadillä, tai on toivottoman tehoton.

Vaadin saada lukea oikeaa kirjaa ilman syyllisyyttä! Haluan virkata sohvalla ilman tv:tä! 

Haluaisin vain pelkistää. Niin sosiaalista profiiliani kuin fyysistä tavaramäärääni, hajaääniä, yhteiskunnan painostusta joka suuntaan.

Vain metsässä asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Ja toisinaan askartelupöydän ääressä, ompelukoneen tutussa surinassa.

Kirjan kanssa, teen höyryä puhallellessa.

Viimeaikoina olen ommellut enemmän kuin ollut papereiden seurassa. "Täydellisen kukkaron metsästys" on ollut kuukausia meneillään. Ensin ompelin kukkaron johon mahtuisi "koko elämä", eli rahojen lisäksi myös puhelin ja avain.

Kaiken pähkäilyn ja vaivan jälkeen en kuitenkaan osannut käyttää tätä kukkaroa... Malli ei vaan sopeutunut käteeni. Lahjoitin sen uuteen kotiin.

Seuraavaksi kokeilin pienempää. Ja pehmeämpää.

Pehmeys oli taattu loimusametin kanssa, ja pussukka oli mukava kädessä. Kunnon arkikaveri. Mutta vähän ahdas kuitenkin. Ilman minkäänlaisia taskuja tai väliseiniä kaikki kortit ja rahat olivat iloisesti sekaisin. Kaipasin taas jotain uutta.

Päätin kokeilla kaksiosaista kehystä.

Kaksiosainen kukkaronkehys oli ensimmäinen lajiaan, mihin tein kaavoja ja se vaati vähän enemmän pohtimista. Kun vielä väliseinätkin piti saada molemminpuolin. Jotta olisi valinnanvaraa.

Tyytyväisyys oli hetken huipussaan, kunnes kokeilu osoitti, ettei kortit mahdukaan hyvin tähän pussukkaan. Pelkkää kehystä mittailemalla olis niin luullut, mutta ommeltuna ja liimattuna yhtäkkiä todellisuus oli toisenlainen... Vaakatasossa saranakohdat ei anna periksi ja pystysuuntaan kortit ei mahdu lainkaan. (sitäpaitsi kortteja on niin järkyttävä määrä, että pitäisköhän luopua kaikesta kanta-asiakkuudesta)

Tässä kohtaa matkustin Enkkuihin ja vierailin lempikaupassani - Aspire, vie joka kerta jalat alta. Tällä kertaa hullaannuin rahapussiin, joka oli mallia "mahtuu-koko-elämä".

 

Merkkikin oli niin mun elämää.

Mutta... korttitaskut olivat käytännössä kuitenkin hankalat käyttää ja kaupassa en ollut huomannut, että muutama tasku oli suorastaan väärin ommeltu, koska ne olivat ylösalaisin...

Käytin jonkun aikaa, ja käyttöä varmaan aina joskus tulee olemaan, mutta ei näin ison laatikon kanssa voi arkeaan jakaa ja työmatkoja matkustaa.

Huokaus.

Sitten löysin kivan näköisen kehyksen kaapistani ja lähdin taas suunnittelemaan ja haaveilemaan...

Lopputuloksena ehkä täydellisin tähän mennessä. Kortit mahtuvat pystyyn! Niitä on siten helpompi selailla. Käyttökokemusta ei vielä ole. Elämme jännittäviä aikoja ;)