earth without art is just "eh"

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

2013

Tässä päivänä eräänä sain valmiiksi kalenterin. Valmistuminen venyi ja venyi, koska jotenkin koko projekti taas lähti lapasesta ja päädyin tekemään kaiken liiankin viimeisen päälle.
Jo heti alussa oli ilmoilla suurta kokeilunhalua, kun leikkasin pohjakartongit ja päätin värjätä ne itse:

Löysin sattumalta lähimmästä K-kaupasta pesusienen, joka soveltui mitä parhaiten tähän. Sitten vähän lisää Distress Ink-musteita Sinellistä ja pääsin alkuun. Jokainen kuukausi värjäytyi erikseen ja koska aina piti odotella kuivumista, ennenkuin sai värjättyä kartongin toisen puolen, aikaa meni.... Pienen pieni työtilakopperoni asetti myös pikkuruisen rajoituksia, kun ei välillä tiennyt mille hyllylle oli minkäkin kartongin ujuttanut kuivumaan ;)

Kalenteriruudukot tein tietokoneella, ja nythän nuo ovat valmiina seuraavia kalentereja varten. Näitä on tullut ennenkin väsättyä, lähinnä taskukalentereita varten.
Valokuvat olen kaikki itse ottanut.
Ja lopulta kiitos ihanan pinkin B-I-A- laitteen, kalenteri sai kierteet selkäänsä.

(uskomatonta mutta totta... yhdessäkään kuvassa ei taida näkyä kuukauden nimeä O_o )
Tässä tammikuu:

Jokaiselle kuukaudelle on pienesti lisätilaa omille merkinnöille ruudukon lisäksi.
Helmikuu:

Maaliskuu:


Huhtikuu:


Toukokuu:

Kesäkuu:

Heinäkuu:


Elokuu:

Syyskuu:

Lokakuu:

Marraskuu:

Joulukuu:

Ja sitten oli enää vuorossa kansi...



Kalenteri on postitettu ja rahastettu ja kyllä oli niiiin vaikeaa siitä luopua. Taas kerran :)
Huokaus. Seuraavaa kalenteriprojektia odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti