liikaa tai liian vähän

Välillä on kausia, että ei vaan löydä mitään mainittavaa luettavaa. Kaikki vähän tökkii, ja ehkä joka kolmannen kirjan saa luettua loppuun saakka. Sitten taas yhtäkkiä sitä huomaa olevansa aivan ylikuormitettuna, kun jokapuolelta pukkaa hyvää vinkkiä. Kirjastoautollakaan ei passaa edes hyllyyn päin katsoa sellaisen kauden yllättäessä! Sillä vaikka olis kuinka päättänyt auttaa vaan lapsia valinnassa ja lainaamisessa, niin jo sitä huomaa kävelevänsä ovesta ulos kolme itselle napattua kirjaa kainalossa! Niiden seitsemän lisäksi, jotka jo ennastaan makaavat huomaamattomana puolen metrin pinona yöpöydällä....
Huokaus.

Juuri tällä hetkellä käyn läpi sitä huonompaa kautta. Yritin kokeilla Scarpettaa, ei maistunut. Aila Meriluoto oli lukupiirin lukemistona, tuntui itsensä toistolta ja vähän liian sumealta. Sellainen mielikuva mulla on, että jokusen kirjan olen kahlannut loppuun saakka ihan viime viikkoina, mutta saan vain yhden mieleeni.
Johanna Sinisalon Enkelten verta.

Kirja, jonka surumielisyys ei ollut surkuteltavaa. Eikä lannistuneisuus ollut säälittävää. Eläinten oikeuksien puoltaminen meni niin pitkälle ja syvälle, että itsellä ainakin ruokavalio vähän heilahti sijoiltaan muutamaksi päiväksi (tervettä). Ajoittaisesta pahasta olosta ja huonosta omatunnosta huolimatta oli erittäin mielenkiintoista lukea niin paljon yksityiskohtia syötäväksi tarkoitettujen eläinten oloista. Faktat kiinnostavat aina.
Eniten kuitenkin kirja jäi mieleen tunnelmansa takia. Jotain taianomaista on Sinisalo saanut vangittua vähäeleisesti kansien väliin. Harvemmin tulee luettua mitään missä mehiläiset olisivat pääosassa, mutta jos jotain sellaista haluaa lukea, tämä on juuri se vaihtoehto mistä aloittaa.
Päällimmäiseksi jäi jotenkin toiveikas ja vapautunut olo. Niin kuin olisi taakka nostettu harteilta. Vaikka tapahtumat sinänsä synkkiä olivatkin.