earth without art is just "eh"

tiistai 29. marraskuuta 2011

tilaustöitä

Viime viikkoina olen askaroinut vaikka ja mitä mitä on minulta pyydetty. Viimeisin tuotokseni oli tänään luovutettu luistelupuku. Ei suinkaan mikään perinteinen prinsessaunelma timantteineen, vaan tämän taitoluistelijan pitää olla esityksessä kirja. Kimalletta ja pinkkiä väriä ei tarvinnut säästellä, ja tulos olisi kovin ollut kuvauksen arvoinen, MUTTA EN TAJUNNUT OTTAA KUVAA! Joskus vaan ei tule mieleenkään.
Harmi ja voih.

Selailin sitten voivotellessani kuvia kaikesta edellisestä, ja tällaisen kalenterin tein joku aika sitten samaiselle luistelija-neitokaiselle:


Edellisvuotta varten olin jo tehnyt kalenterisivuja varten pohjat, kun tein kalenterit omille tytöille. Nyt sitten vaan muokkailin ne 2012 sopiviksi, ja kansiin! Jokaisella aukeamalla on yksi viikko, niin että se on sijoitettuna oikealle puolelle, ja vasen sivu on tyhjä. Piirtämistä ja muita merkintöjä varten.
Tässä vielä muutama muu kuva kalenterista:





Kirjoja onkin tullut kovin vähän tehtyä viime aikoina. Sain kyllä ihan muutama päivä sitten muistikirja-tilauksen, ihan vieraalta ihmiseltä. Vieraalle on oikeastaan hauskempi tehdä, kuin monesti tutulle. Oma (usein rajallinen) mielikuva tuntemastaan ihmisestä voi luoda paineita onnistumisessa ihan toisella lailla, kuin jos on mielikuvista ja vuosikausien yhteisestä historiasta vapaa. Ei oikeastaan tarvita kuin jotakin punaiseksi langaksi, ja intuitio hoitaa loput. Jokin hatara mielikuva syntyy niistä tiedonmuruista mitä on, sitten vaan pahvia leikkaamaan ja kansipaperia valitsemaan. Siitä se lähtee, ja ihan omalla painollaan menee yleensä loppuun saakka.

liikaa tai liian vähän

Välillä on kausia, että ei vaan löydä mitään mainittavaa luettavaa. Kaikki vähän tökkii, ja ehkä joka kolmannen kirjan saa luettua loppuun saakka. Sitten taas yhtäkkiä sitä huomaa olevansa aivan ylikuormitettuna, kun jokapuolelta pukkaa hyvää vinkkiä. Kirjastoautollakaan ei passaa edes hyllyyn päin katsoa sellaisen kauden yllättäessä! Sillä vaikka olis kuinka päättänyt auttaa vaan lapsia valinnassa ja lainaamisessa, niin jo sitä huomaa kävelevänsä ovesta ulos kolme itselle napattua kirjaa kainalossa! Niiden seitsemän lisäksi, jotka jo ennastaan makaavat huomaamattomana puolen metrin pinona yöpöydällä....
Huokaus.

Juuri tällä hetkellä käyn läpi sitä huonompaa kautta. Yritin kokeilla Scarpettaa, ei maistunut. Aila Meriluoto oli lukupiirin lukemistona, tuntui itsensä toistolta ja vähän liian sumealta. Sellainen mielikuva mulla on, että jokusen kirjan olen kahlannut loppuun saakka ihan viime viikkoina, mutta saan vain yhden mieleeni.
Johanna Sinisalon Enkelten verta.


Kirja, jonka surumielisyys ei ollut surkuteltavaa. Eikä lannistuneisuus ollut säälittävää. Eläinten oikeuksien puoltaminen meni niin pitkälle ja syvälle, että itsellä ainakin ruokavalio vähän heilahti sijoiltaan muutamaksi päiväksi (tervettä). Ajoittaisesta pahasta olosta ja huonosta omatunnosta huolimatta oli erittäin mielenkiintoista lukea niin paljon yksityiskohtia syötäväksi tarkoitettujen eläinten oloista. Faktat kiinnostavat aina.
Eniten kuitenkin kirja jäi mieleen tunnelmansa takia. Jotain taianomaista on Sinisalo saanut vangittua vähäeleisesti kansien väliin. Harvemmin tulee luettua mitään missä mehiläiset olisivat pääosassa, mutta jos jotain sellaista haluaa lukea, tämä on juuri se vaihtoehto mistä aloittaa.
Päällimmäiseksi jäi jotenkin toiveikas ja vapautunut olo. Niin kuin olisi taakka nostettu harteilta. Vaikka tapahtumat sinänsä synkkiä olivatkin.

Mikä syksy!

Kyllä on ollut rankka syksy. Sairastamista ja kaikkea isoa projektia. Mutta aina jossain välissä ehtii jotain näpertää ;)
Se on vaan harmi, ettei minusta ole yöeläjäksi. En juuri koskaan pysty myöhään illalla enää olemaan luova! Eniten tekisin kaikkea viikonloppuaamuisin, mutta silloin menee lapsilla helposti herne nenään. Vihdoin vapaapäivä, ja äiti linnoittautuu pöytänsä ääreen ja hymähtelee vain vastaukseksi satoihin kysymyksiin....

Kaikkein hyödyllisin, mitä ihan omaksi ilokseni aloin väkertää tässä kauan sitten jo, on ollut työkaluvyö. Olen aina katsellut sillä silmällä raksamiesten ja vastaavien työliivejä ja vöitä, ja nyt sitten päätin ryhtyä tuumasta toimeen.
Kaavat tein itse, ihan omilla mitoilla, ja kankaat & kanttinauha on Sinellistä.
Tässä tulos:



Ekassa kuvassa vyö on kaksinkerroin, ja kaikki osat on kaksinkertaisesta kankaasta. Pohjaosa on tukikankaalla varustettu, ettei venyisi.
Muuten helppo kuin mikä, mutta kyllä meinasi mutkat ottaa koville kanttinauhan kans. Ei ollut ihan mun juttu siinä kohtaa ;)
Kovasti olen ollut tyytyväinen tähän. Helpottaa arjen hallintaa huomattavasti työmaalla. Mukana kulkee ihanan helposti sakset, kynät, puhelin, avain, ja muistilappuset.

Vyö sai huomiota töissä oikein runsaanlaisesti, ja sittenpä lupasin tehdä toisenkin tilauksesta:


Siitä tulikin omaani _hiukan_ pirteämpi! (huomatkaa Päivin vyöhön sopiva koru!!!)
Jäin miettimään, pitäiskö tehdä itsellekin uusi, värikkäämpi, kakkosversioksi ;)
Täytyyhän tuokin joskus pyykkiin laittaa...